maanantai 1. huhtikuuta 2013

Uudistusvimma


Heissan ja tervetuloa uuteen ristipisto/käsityö/askartelu-blogiini!

Minulle tuli vain sellainen tarve, että pitää siivota. Siivota vähän joka paikassa! Ristipistoblogini oli yksi kohde, joka oli mielestäni vähän sekaisin, se kun oli jo niin täynnä. Oli paljon postauksia vuosien varrelta, kuvia, linkkejä ja varsinkin tunnisteita enemmän kuin olisi järkevää jne. Eihän se vanha blogi mihinkään häviä ja varmasti itsekin sinne palaan katselemaan ja tarkistelemaan juttuja! Mutta niin kiva oli aloittaa ihan tyhjältä pöydältä. Toivon, että saan tämän blogin pidettyä jotenkin siistimpänä, yksinkertaisempana. Tervetuloa siis jatkossa tänne kurkkimaan, mitä minulle ja tekeleilleni kuuluu.

Siivousvimman kohteeksi joutuisi kyllä meidän yläkerran työtilatkin, jos vain olisi mahdollista jotain täällä muuttaa. Mutta se on vähän hankalaa, kun minulla on täällä myös verkkokauppa Emmulin työpiste ja varasto. Jos vanhin lapsistamme päättääkin kesällä tai syksyllä muuttaa uuteen kotiin, niin se tuokin asiaan ihan uusia ulottuvuuksia! Oletteko jo lukevinanne rivien välistä pienoista toivetta tähän suuntaan :) Niin, toisaalta ajatus houkuttelee moneltakin kantilta, myös pojan puolesta, että pääsisi itsenäistymään, mutta toisaalta taas äiti minussa ei ehkä kuitenkaan niin helpolla vielä luopuisi...

Jotain oli kuitenkin pakko tehdä! Olen sen verran surffannut ulkolaisissa blogeissa, joissa varsinkin amerikkalaisilla on upeita "craft roomeja" ja sellaisen minäkin haluaisin. Olisi ihana ripustaa ristipistotöitä seinälle ja hyllyille, laittaa kankaat ja langat ym. esille ihan eri tavalla kuin nyt. Vaikka täytyy sanoa, että kyllä minulla nytkin on oikein hyvät työtilat ja olen saanut tavarani järjestykseen. Mutta mielessä siintääkin ihan eri tyyppinen työhuonesisustus.

Saadakseni edes vähän tätä tuskaa helpotettua, raivasin yhdelle hyllylle tilaa. Siinä on nyt Kriseen Emmulille mallityöksi pistelemä ihastuttava kala&keiju-taulu sekä omista malleistani tehtyjä töitä. Ja tietenkin kauniit villalangat piti saada esille.

... olisi niin paljon ihania lahjoja ja vaihtoja, jotka ottaisin mielelläni työhuoneeseen (nyt ne ovat alakerrassa lasikaapissa). Eipä tähän työpöydälle enempi voi töitä esille nostaa...

... ja kaupankin jutuista;kuvastoista, kangasmalleista ym. saisi nättejä asetelmia. Mutta unelmoida ja suunnitellahan aina saa :)



Siivousvimmani ulottui myös nukkistavaroihin ja olenkin rankannut varastoani sillä kesäkuun 8. päivä on Lahdessa taas nukkismessut! Sinne siis myymään askrteluja ja itselle turhia tavaroita :) Mutta kuka tulisi siivoamaan meidän talon muuten, kas siinäpä kysymys :)


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti