maanantai 23. joulukuuta 2013

Victoria ihmettelee joulukuusta sekä joulukalenteriluukut 20-23

Hei!
Jälleen on kaikkea kaunista ja kivaa näytettäväksi mitä olen kalentereista saanut! Mutta ihan ensin kurkataanpa vähän Victorian kuulumisia. Vickan on nimittäin enemmänkin kuin innoissaan, kun meille tuli joulukuusi! Mutta annetaanpa Victorian kertoa mitä hän tästä kaikesta tuumaa.

Miau! Minut vietiin eilen Emman huoneeseen tyttöjen kanssa leikkimään ja ovikin laitettiin kiinni. Syy oli kuulemma se, että sisään kannettiin kuusi eikä haluttu, että minä livahdan ovesta karkuun. Höm... kuusi... onko se puu, joita olen ulkona nähnyt ja haistellut silloin kesällä? Yritin kovasti muistella ja kun vihdoin pääsi alakertaan, mami nosti minut yhtä kuusenoksaa haistelemaan ja totta tosiaan, kuusihan se siinä! Meidän olohuoneessa. Sisällä talossa. Tätä täytyy nyt vähän miettiä.



Mutta en minä pitkään miettinyt, utelias kun olen. Ja huomasin, että minulle oli laitettu vettä tarjolle ihan uudenlaisee kippoon. Tuollainen kaunis vihreä ja aika iso astia. Mami kyllä selitti, että se vesi on kuuselle, mutta minun mielestä vesi on minulle ja ei kun juomaan!



Minä istuin nätisti kuusen juurella ja ihailin koristeita. Mami tuumasi, että saas nähdä onnistunko joulun aikaan joku päivä kaatamaan kuusen?



En ymmärrä mitä mami tarkoittaa?



Joulukuusen koristeluun minulla oli sana sanottavana. Ensin tietysti tarkistin koristeet ja ryhdyin työnjohtajaksi. Ihan nätisti osasivat kuusen koristella ja tosi paljon siellä on itse tehtyjä joulukuusen koristeita! Mami on tehnyt itsekin niitä, mutta suurin osa on lahjaksi tulleita.





Kaunis on kuusi, kelpuutan kyllä ja on niin kiva viettää minun ensimmämistä joulua! Täällä kuusen alla on kiva seurata perheen touhuja. Hyvää Joulua kaikille! Miau.



Tosiaan, yllä mainittiin jo, että paljon on itse tehtyjä koristeita kuusessamme. Tässäpä muutamista kuva, tunnistaakohan joku...?



Ja sitten siirrytäänkin joulukalentereihin!


Marilta nätti Merry Christmas-koriste, söpö Beatrix Potter-nauhapakkaus ja nukkikseenkin löytyi kirjoja! Tämän aamun kalenterilahja oli John Claytonin lammasaiheinen malli, jota olen itse asiassa joskus verkkokaupoissa katsellut "sillä silmällä", mutta ei vain sitten ole tullut ostetuksi. No, nyt minulla on tämä kiva malli, kiitos Mari näistä kaikista!



Maija on hemmotellut minua orvokkimalleilla, lehdillä, pikkuisilla kukkanapeilla ja sain myös Marimekon unikkoisen peltipurkin! Tämän aamun paketista paljastui Thea Couverneurin kaunis keltainen orvokkikitti. Kiitos Maija näistä!!



Pisteltyjä lahjoja minulta Mari ja Maija saivat tämän aamun luukusta 23. Mari sai kauniin tyynyn toiveväreissään ja pistelyn aiheena tietenkin puput :)



Maija sai maatalon emännälle tuiki tarpeellisen rasian, jossa on paikat ompelukoneen puolille ja isommalla puolella voi pitää lankarullia, ratkojaa, neuloja ym. Rasian teetin isälläni ja se petsattiin ruskeaksi, kun ajattelimme, että sen värisiä ne varmaan siellä maatilalla on olleet...




Kiitos jos jaksoit pitkän postauksen loppuun asti :) Nyt toivotan oikein ihanaa Joulua kaikille ja kuvia aaton lahjoista päivitän tänne sitten joskus välipäivinä.
terkuin Kirsi

5 kommenttia:

  1. Ihanaa nähdä kuvia Victoriasta-suukkoja kullanmurulle! Komea on kuusi ja ihania itsetehdyt koristeet!

    Kiitos upeasta rasiasta ,sen on niin mun tyylinen ja laitoin sen kaikkien ihastetltavaksi olohopneen päydälle virkatun pitsliliinan päälle (huom.) Arvaas onko siinä kauniin näköinen! Rauhaisaa Joulunaikaa Sinulle ja perheellesi! T.Maija

    VastaaPoista
  2. Victoria on söpö! Minkä ikäinen? Näyttää edelleen niin kovin pieneltä =)

    Iloista joulua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Victoria on nyt reilu puolivuotias ja painaa 2 kiloa. On pieni, mutta sairasteltuaan aika rankastikin, menetti painoaan. Mutta on onneksi saanut painoa takaisin ja viime ajat ollut ihana oma itsensä ja pirteä kisuli :)

      Poista
  3. Ihania kuvia Victoriasta! Kaunis kuusi ja kauniit koristeet. Ja ihanat lahjat Marille & Maijalle.

    VastaaPoista