maanantai 7. huhtikuuta 2014

Synttärivaihto Maija&Kirsi miniä ja merta!

Hei,
meillä oli Maijan kanssa tänäkin vuonna synttärivaihto. Minun pistelyni Maijalle olivat tällä kertaa pienen pieniä, sillä tein hänelle lahjaksi oman käsityöhuoneen minikoossa eli tällaisen roomboxin. Muut paitsi lipasto, kisu, kukat (punottu ruukku kylläkin on itse tehty), silityslauta ja neulelankakori on itse tehtyjä tai tuunattuja. Pöydän jalka on kirpparilta löytynyt kynttilänjalja, nojatuoli on tehty pahvista, korurasia ja silityrauta massasta jne.

Pistelyjä olivat sampler-taulu seinälle

Ristipistokirjat,

Laukku,

ja tyyny.


Tässä vielä muutama kuva roomboxista. Hyllyllä on tekijän kuva muistoksi ja tietysti seinällä täytyy olla kuvat myös Maijan kullanmuruista.


Ja tietysti huoneessa pitää kisunkin löytää oma paikkansa.


Tässä muut Maijan saamat lahjat


Maijalta minulle

Minä sain kauniin tyynyn jossa on suosikkiaiheeni majakka ja tietysti lempivärilläni sinisellä kirjottu, joka meriaiheeseen muutenkin sopii. Tyyny koristaa nyt hyllyn päällä ja sopii mainiosti pariksi valokuvaaja Kari Hissan taulun kanssa.



Sain myös sinisiä nauhoja, pöllökoristeita, Muumi-mukin ja tarjottimen, sudenkorentokangasta, By the Bay Needleartin ihastuttavan majakkamallin "Lighthouse sampler", Just Cross Stitch-lehden, bambikitin ja kauniin Maijan kirjoman kortin!

Kiitos jälleen ajatuksella kootusta lahjasta ystävä-kallis!

Kirsi

3 kommenttia:

  1. On teillä taas ollut melkoisen ylellinen vaihto molemmin puolin. Ihanaa katseltavaa, ja paljon ideoita!

    VastaaPoista
  2. Olipa kiva nähdä tämä roombox viikonloppuna ja vain ihastella mitä kaikkea sieltä löytyykään,mahtava idea. Myös sinun synttärilahjasi on niin kaunis ja osuva juuri sinulle.

    VastaaPoista
  3. Hei Kirsi!
    Vihdoinkin pääsin rauhassa meidän uudelle ihanan nopealle ja mulle vielä osaksi käsittämätömälle pöytäkoneelle :) :)

    Tässä on ihan (mulle) uusi käyttjärjestelmä ja toiminnot näyttää vähän samalle kuin sun ipadilla eli kaikki liukuu silleen hassusti ja mä raukka yritän pitää koko ajan näytöltä katoilevista toiminto- ruuduista kiinni :D

    KIITOS! vielä tuhannesti roomboxistasitä olen esitellyt kaille meillä piipahtneille suunniilleen postinjakaja- Tädistä alkaen. Tosiaan tämä vaihto oli jälleen ihan luksusta ja olen ainakin sata kertaa hypistellyt kaikkia samiani ihanuuksia. sen muisto-värssy-kirjan otan rukallemukaan niin saan oikein rauhasa siihen tutustua. kiitos vielä kerran kaikesta -olet ihana ystävä !! :)

    VastaaPoista