sunnuntai 28. joulukuuta 2014

Vielä ehti valmistua muutama joulukuusenkoriste tämän vuoden puolella!

Jos tavoitteena on kuusi tupaten täynnä kirjottuja joulukuusenkoristeita, niin niitähän pitää tehdä kesät talvet. Perinteenä on ollut, että aina joululomalla pistelen muutaman uuden ja kesällä teen myös pari. Viime kesänä tein peräti kolme! Pari päivää sitten pistelin tuon pukin, eilen enkelitytön ja tänään viimeistelin ne ja asettelin kuuseen roikkumaan.



Joulupukki ja enkeli ovat kirjasta Merry Christmas: Noël traditionnel à broder au point de croix.


Viimeistelin myös nämä kaksi kaunista sydäntä kuusenkoristeiksi. Nämä eivät ole minun kirjomia, vaan Katrin. Sydämet oli kirjontakangastilkuilla mallina Sajoun Tonkin thread-langasta, mutta nyt kun en malleja enää tarvitse, tein niistä kuusenkoristeet. Ihanat on ja niin kauniisti Katri on ne kirjonut. Tonkin thread-lankahan on sellaista, jossa on mukana vähän kimalletta. Sydämet siis vähän kimaltelevat, mutta kuvassa se ei niinkään näy.


Ja tietysti toisen perinteen mukaan, alkaa minulla jo vilistä päässä ideoita ensi joulun vaihtoihin! Outin aiheenkin jo tiedän ja suurin piirtein säännöt, joilla Maijan ja Marin kanssa teemme adventtikalenterin. Niin kivaa :)

Kirsi

torstai 25. joulukuuta 2014

Miljoonalaatikoiden salaisuudet


Meillä on Outin kanssa ollut jokavuotinen jouluvaihto miljoonalaatikko-nimellä. Se tarkoittaa, että meillä on samankokoiset laatikot, jotka täytetään lahjan saajan toiveteeman mukaisilla tarvikkeilla. Tänä vuonna meillä oli sama teema; kirjat ja kirjasto. Tämä näin alkuinformaatioksi, vaan sitten alkaakin tulla huikaisevia kuvia.

Minun on lähes mahdotonta ottaa kuvia ilman, että Aslan ja Batu haluavat osallistua. Kuvissa voi siis esiintyä kissan häntää, pehvaa tms. :) :)


Outin minulle kokoama laatikollinen kirjat ja kirjasto-teemaa oli aivan huippu, tietenkin!  Sain upeita kirja-aiheisia kankaita, kirjanmerkkikitin, kirjanmerkin, sakset, joulukoristekitin...


En tiedä mistä Outi kankaita löytää, mutta ne on kaikki niin ihania!! Ja siis sellaisia, että en ole nähnytkään...

Ja tietysti paketissa oli kauniita pistelykankaita- ja lankoja...


Kirjanmerkkejä, postikortteja, pitsinauhaa, pitsisomisteita... oi, oi.

Hauskoja kirjoja (tuota tähtiparit-kirjaa luinkin jo yöllä, aikas hauska! Siellä kerrotaan elokuvien rakastavaisista, mitä kameran takana on tapahtunut)...

Kirjojen kantamiseen kirjakaupasta tai kirjastosta sain tukevan kassin! Lisämausteena kuvassa Aslanin häntä :)

Nappeja, koristeita, mielenkiintoisia kangaskääröjä...

joista paljastui lisää upeita kankaita. Huokaus. Näistä täytyy kyllä suunnitella vaikkapa tilkkutyynyjä meidän kirjastohuoneeseen.

Dimensionin kitti, jossa on mukana kuvallinen paspis ja kehys sekä hauska ristipistomalli Shakespearen lausahduksella. Pieni tyylikäs kisupistely ja nätti kortti. Ja kuvassa Batun pehva :)


Ja Outin muut pistelyt. Mitähän sitä sanoisi. Tämä pikkutyyny on todella todella hieno kokonaisuus. Värimaailma, viimeistelytyyli, kaunista! Olen ihan rakastunut tähän kirjaa lukevaan ukkeliin :)


Entäpä tämä taulu, jossa pieni tyttö lukee kirjaa (varmaan minä pienenä, olin aina nenä kiinni kirjoissa!) ja taulussa on pöllökin ja siilikin, mun lempparit. Niin nätti taulu ja tykkään kun on paljon värejä!

Outille siis lausun suurkiitokset jälleen tästä lahjasta. Miljoonalaatikko on aina parhaita asioita joulussani!


Mitäpä minä annoin Outille... Katsotaanpa kuvat.

Kankaita myöskin kirjoilla tai teksteillä...



Kirjotakankaita...

ja vähän pientä kivaa (napit ovat kookosta).

Pieniä viimeistelykankaita, poronauhaa ja jouluinen "postimerkki"tarralajitelma vanhan ajan jouluisilla kuvilla.

Pisteltävä kirjanmerkkipohja ja Sherlok Holmes -kirjakitti nukkekotiin.

Keräilijän ideapankki-kirja, jossa on paljon kivoja ohjeita ja vinkkejä taitavalle tekijälle. Outihan on todella taitava askartelija, joten uskon, että hän voi toteuttaa tästä kirjasta ihan minkä vain projektin!

Ristipistomallikirjanen ja malleja... Joan Elliotin kirjassa on korttimalleja, siis myös tekstiä, joka tietysti liittyy kirjoihin.

Ja tämän mallin yhteys aiheeseemme on sadut, hirviötarinat ehkä ja tietysti teksti. Tämä on ihana malli ja aion kyllä joskus ostaa itsellenikin!

Take time to read -malli.

Alphabet dolls, kirjoja ei olisi ilman aabeeceetä :)

Ja oli minun paketissa Outille yksi romaanikin, P.G. Wodehousen Neitokainen ahdingossa :)


Pistellyt lahjani olivat

tietenkin kirjastokasssi, jotta Outi voi taas hakea lisää luettavaa kirjastosta :) Pistelin kirjoihin liittyviä sanoja sikin sokin ja ompelin kirja-aiheisen kankaan kanssa yhteen. Tuli ihan kiva kokonaisuus.


Kirjaa lukeva enkeli.


Joulukoriste, ei ehkä mitenkään kirja-teemaa, heh.


Ostin Outille kirjan "Elämäni kirjat", jonka päälle pistelin kirja-aiheisen kuvan ja viimeistelin kirjaan kansiksi. Tähän kirjaan voi täyttää omia kirjamuistojaan, lempikirjojaan ja siellä on jopa paikka johon voi itselleen kirjoittaa muistiin kenelle on kirjan lainannut ja koska. Erittäin näppärä kirja. Tämä on myös sellainen, jonka taidan itsellenikin hankkia.




Sellainen siis oli minun lahjani Outille. Toivon tietysti kovasti, että hän löysi laatikosta mieleisiä juttuja!

Mukavaa Joulun aikaa edelleen,
Kirsi

Adventtikalenteri, aaton kauniit lahjat

Marin ja Maijan kanssa on vuoden 2014 adventtikalenteri saanut loppuhuipennuksensa aaton lahjoissa, jotka olivat niin kauniita puolin ja toisin. Tässä kuvakavalkadi ihaista pistelyistä!

Maijalle

Marille

Maijalta

Marilta

Kauniita eikö totta!!

Kiitos Maija ja Mari taas meidän ihanasta vaihdosta! Ensi vuonna uudet kujeet :)
Kirsi

keskiviikko 24. joulukuuta 2014

Joululahjat 2014

(joululahja pojan tyttöystävälle)


Ihana Jouluyö. En malta mennä nukkumaan. Ihailen saamiani lahjoja ja niistä ristipistolahjoista laitan tänne kuviakin joku päivä. Nyt olen päivittänyt v. 2014 käsityöt -postaukseen tekemäni joululahjat ihan muutamaa lukuunottamatta (joista en huomannut ottaa kuvia). Laskeskelin, että ainakin 20 joululahjaa olen pistellyt, loput ompelutöitä. Tuntuu itsestäkin uskomattomalta miten paljon noita lahjoja lopulta tuli tehtyä. Käyhän kurkkaamassa miten ahkera olen ollut :)

Leppoisaa Joulun aikaa,
Kirsi

maanantai 22. joulukuuta 2014

Neljäs ja viimeinen adventti tältä vuodelta toi kauniit adventtilahjat

Hei,
näin olemme jälleen kalenterin loppumetreillä, vielä on aaton lahja avaamatta. On olleet niin ihanat kalenterivaihdot, että ihan haikeaksi vetää niiltäkin osin. Sunnuntaiaamuna minulla oli kaveri auttamassa kääreiden kanssa, tietenkin Batu-Räpellys :)

Marilta sain ihastuttavan lammasaiheisen kankaan, siis tosi ihana, sekä lambswool 28 count pellavaa. Kiitos näistä suloisista ihanuuksista Mari!

Ja paketin päällä oli tämä kaunis yhden yli pistelty pakettikortti (tämä päätyy joulukuuseen). Pistely on kiinnitetty puisen tagiin, jonka Mari osti kesällä meillä vieraillessaan Iittalan lasimäeltä Soilen käsityöpuodista (kävimme siellä hömpöttelemässä, ihana muisto siis tuosta päivästä).

Maijalta sain upea pisteltävän projektipussukan pistelyohjeineen, just broderie-aiheeseen sopiva värimaailma ja aihe. Ja vielä yhden kauniin aiheen mukaisen pistelynkin sain, Maija on tosiaan innostunut tästä aiheesta, heh. Tämäkin on tosi nätti ja täydentää sarjan! Maija muisti minua myös punaisella Iittalan tuikulla, voi että! Kiitos kiitos Maija kaikista!

Tässä vielä taustapuoli pistelystä, tuo kangas on niin kaunis!



Maija sai minulta Fast Christmas Cards -mallikirjasen sekä Mill Hillin söpön kitin, jossa pieni kisupentu kurkkaa joululahjasta.


Mari sai minulta vuodenaikateemaan täydellisesti sopivan kirjan - se on täynnä eri vuodenaikaan liittyviä pistelymalleja (kirjan löysin Ebaysta ja se tuli jostakin päin Englantia). Mukaan kääräisin vielä kauniin mistelikankaan.


Kiva kun kävit blogissani ihailemassa meidän kalenterivaihtoja. Tule vielä aaton jälkeen kurkkaamaan mitä aaton paketit sisälsivät. Oikein ihanaa Joulun aikaa toivottaa
Kirsi